1.9.2015

Kodin ruskeita pilkkuja

Ei elämä ole pelkkää valkoista, vaikka sen mielikuvan kenties täältä aina välillä saakin. Pikkuripaus tummia sävyjä siellä täällä luo rikkoutunutta fiilistä tähän muuten niin vaaleaan kotiimme.

Nämä seuraavat kirpparilöydöt vilauttelen tässä postauksessa. Ei meidän kodista mummolatyylistä saa tekemälläkään, mutta nämä alla näkyvät "väripilkut" otin mielelläni vastaan sellaisenaan enkä sorkkinut niitä maalipensselillä.

Pikkuruinen rahi oli ruotsinmaalta tuotu nimeltä mainitsemattomaan aarreaittaan. Se on niin näppärä juurikin olkkarin uuden pöydän alla, kun sille ei ole käyttöä jalkojen leppuuttajina. Miehen jalat (jalkapohjat) mahtuvat siihen juuri ja juuri ☺





Torin ihmeellisestä maailmasta löytyi kesän alussa "kirjastoportaat". Njaah, joku voisi kukkatasoksikin nimetä, mutta portaat kuulostavat jotenkin paremmilta - vaikkei kirjastoa täältä löydykään ☺






Ja jälleen nimeltä mainitsemattomasta aarreaitasta löytyneet ihanaiset vanhat taulut pääsivät nekin niinikään olohuoneeseen. Meinasin ensin tehdän niille temput, mutta päätin, että käytän niihin temppuihin joskus sitten uusvanhoja kehyksiä, joita muistaakseni omistan muutaman.








Kissaperheen arki sujuu hyvin, Tasmanian tuholaisesta huolimatta ☺ Eihän tätä karvapalloa (joka puree johdot ja kaikki roikkuvat korut jne jne...) voi olla rakastamatta. Suu käy hereillä ollessa lähes taukoamatta. Kysynkin aina, että mistähän ne nuoren herran juuret mahtavat olla - kenties Pohjois-Karjalasta ?! Tulee ääntä sen verran sutjakkaasti ☺ Onneksi nukkuu vielä toistaiseksi todella paljon pitkin päivää *heh*

Iltarutiiniksi muodostunut maton alla nukkuminen. Siitä sitten kavutaan keskeen jossain vaiheessa...


Minäkin istun - ja ihmettelen.


Kylkiäinen. Kunhan on vain joku ihminen lähellä, jonka viereen voi nukahtaa.

♪♫ Ja elämä on helppoo, silloin kun on joku, josta pitää kii...♫

"Täältä tulee hirrrrveäää TAAVI!!!" ...ja Pörriä pelottaa ☺

Näillä höpinöillä kohti keskiviikkoa, kesäflunssan kourissa.

Voikaathan te hyvin !

8 kommenttia:

  1. Buahahaaa, hyvä tuo viimeinen kuva! :D :D

    VastaaPoista
  2. Ihan paras tuo viimeinen kuva ♡
    Kauniin rahin olet löytänyt, oikea aarre.

    VastaaPoista
  3. Alussa oli: voi Pörtsykkä! <3
    Sitten: voi Lemmy! <3
    Ja nyt: voiiiii Taaviiii! <3
    Että ne osaavatkin olla niin lutusia :)
    Taavi maton alla... ja Pörriä pelottamassa... Voi kissojen ihanuutta!

    Meillä Laran ihanuus täytti juuri kuusi vuotta. Ihmettelen joka vuosi, kuinka kasvattaja laittaa kortin ja jonkin pikku herkkupalan tms. mukaan - noita pentueita kun on tuon Larankin jälkeen jokunen siunaantunut. No, jotkut nyt vaan on kissaihmisiä!

    Ai niin, aivan ihana tuo rahi (kerro sitten kun kyllästyt) ja portaita ihailinkin jo jossain postauksessa. Hyviä löytöjä kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana Lara!! Onnea mussukalle! Ne ovat sitten Pörtsykän kanssa yhtä vanhoja ☺ Nelikymppisiä *hih*

      Mä kerron, kun kyllästyn - yritän ainakin muistaa !

      Poista
  4. Voihan Taavi!!! Miten olet onnistunutkin saamaan noin loistavan kuvan...hirrrrmuinen peto ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme, että kuva pysyi kasassa! Oli sen verran vilskettä tuossa laatikon ympärillä. Pörri vartioi sitä kuin haukka ☺ Ja Taaviahan se tietty myös kiinnosti.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...